Italian ja Suomen kulttuurien erot

Kulttuurituottaja Belinda Nieminen                                                                      Viestinnän kurssi

Olen toisen vuoden kulttuurituotannon opiskelija Humanistisesta ammattikorkeakoulusta ja olen työni vuoksi asunut kolmasosan vuodesta Italiassa, Milanossa viimeiset neljä vuotta. Italia on lähellä sydäntäni, ei vain pelkästään sen takia, että siellä on parempi sää kuin Suomessa ja koska siellä valmistetaan maistuvia pasta-annoksia, vaan myös siksi, että saan päivittäin todistaa mitä hauskempia tilanteita paikallisten kanssa. Vaikka me suomalaiset ja italialaiset olemme molemmat kotoisin Euroopasta, on pakko myöntää, että Pohjolan ja etelän asukkien välillä on eroa kuin yöllä ja päivällä. Millaisia kulttuurieroja välillämme sitten onkaan?

 

Viestintä

Viestintä on ihmisten välistä kommunikaatiota, joka tapahtuu lähettäjältä vastaanottajalle. Tyypillinen viestintätilanne tapahtuu Suomessa yleensä niin, että vähäsanainen suomalainen varovaisesti vilkaisee vastaantulevaa tuttuaan sanaakaan sanomatta – ehkä ystävän tullessa vastaan sanoo varovaisen hei. Suomalaiset eivät harrasta smalltalkia tuntemattomien kanssa, koska mitäpä sitä aikaa ja energiaa tuhlaamaan vieraisiin ihmisiin. Italiassa taas sanotaan ciao eli terve jokaiselle vastaantulevalle tutulle, puolitutulle, naapurille ja jopa heidän sukulaisille tai ihan tuntemattomille ihmisille, esimerkiksi lenkkipoluilla ja asuinyhtiöissä. Italialaiset pitävät puhumisesta ja jos suomalainen on heidän seurassaan pitkään hiljaa, tulee joku todennäköisesti kysyneeksi ”Tutto bene?” eli ”Onko kaikki hyvin?”

Mitä tulee tervehtimiseen, suomalaisen matkustajan on hyvä varautua poskisuudelmiin (baci) kättelemisen sijaan. Niitä harrastetaan tervehtiessä ystäviä, sukulaisia tai uusia tuttavuuksia – ja myös lähtiessä. Muiskauttelu voi tuntua jännittävältä kosketusaroille suomalaisille, mutta kyllä siihen lopulta tottuu.

Vuorovaikutus

Vuorovaikutus on toimintaa, jossa ihmiset yhdessä tuottavat, jakavat ja tulkitsevat merkityksiä (Gerlander & Poutiainen 2009, 82). Italialaiset pitävät vuorovaikuttamisesta – ehkä vähän liikaakin. Heillä on tapana nimittäin tulla hyvinkin lähelle ja jakaa kosketuksia herkästi. Ei ole epätyypillistä italialaisille esimerkiksi seistä lähellä tuntemattomia ihmisiä vaikkapa kassajonossa, vinkata silmää puolivahingossa tai tulla yllätysvierailulle kotiin. Suomalainen pelästyisi vastaavanlaisissa tilanteissa nopeasti ja tuntisi olonsa epämukavaksi, sillä onhan oman tilan ja yksityisyyden kunnioittaminen kaikista tärkeintä!

Käsiliikkeet hallussa

Italialaisilla on myös tapana puhua kovaan ääneen, jopa aggressiivisesti ja runsaasti käsillä elehtien – joskus vaikuttaen siltä, että osapuolilla on pahempikin väittely meneillään. Yleensä kyseessä on kuitenkin vain normaali keskustelu italialaisten välillä. Suomalaiset tuntuvat kummallisen rauhallisilta ja hiljaisilta sen jälkeen, kun on viettänyt aikaa italialaisten kanssa.

Ruoka

Italialaiset ovat hyvin ylpeitä keittiöstään – niin ylpeitä nimittäin, että heidän mielestänsä se on maailman paras. Italialaiset myös rakastavat syömistä, tai no, ei niin syömistä, mutta sosiaalisten menojen liittämistä ruoan ja juoman äärelle. Aamupala ei ole kuitenkaan niin tärkeä juttu, ehkä pieni biscottino eli pikkukeksi ja espressokahvi päivän käynnistämiseksi. Italialaiset lounastavat sen sijaan usein yhdessä vähintään pitkän tunnin viinilasin äärellä työkavereidensa kanssa, lähtevät aperitiiville eli drinkeille ja snackseille seitsemältä ja sen jälkeen vielä dinnerille yhdeksältä. Yhtäkkiä ruoan ja juoman äärellä onkin kulunut koko ilta ja keskustelulle ei tule loppua, koska ruoan äärellä on puhuttu monta tuntia päivän kuulumisia, uusia juoruja sekä mitä sitä seuraavana päivänä tapahtuu. Näitä aperitiiveja ja dinnereitä tapahtuu kaiken lisäksi monta kertaa viikossa päivästä riippumatta. Tämähän on suomalaisen kauhistus, koska ruokahan kuuluu syödä hiljaa, yksin ja mahdollisimman nopeasti, jonka jälkeen käydään ehkä puolen tunnin keskustelu ja sitten onkin aika lähteä tekemään jo omia iltajuttuja.

Onko pakko olla muiden kanssa?

Italialaiset eivät syö yksin – jos menet ravintolaan istumaan yksin, tulee tarjoilija todennäköisesti kysymään, onko kaikki hyvin tai alkaa hän juttelemaan sinulle niitä näitä varmistaen, ettet koe oloasi yksinäiseksi. Ai niin, äläkä tee sitä virhettä, että lähdet keskipäivällä kahvilaan toiveissasi opiskella tai tehdä töitä siellä omassa hiljaisuudessa etänä – ei sellaista hiljaista kahvilaa ole olemassa siihen aikaan eikä kyllä muutenkaan.

Un cappuccino, per favore!

Muistathan myös, että cappuccinoa ei saa juoda lounasajan jälkeen eikä kahvia missään nimessä ottaa pöytään samaan aikaan ruoan kanssa. Todennäköisesti saat vain kummastuneita katseita tai tyhmän turistin leiman. Äläkä missään nimessä sano coffee halutessasi suomalaisten suosimaa suodatinkahvia, koska italialaisille kahvi tarkoittaa vahvaa espressoshottia. Voit sanoa caffè americano mikäli vesilitku miellyttää espresson sijaan.

Ajan käsite

Aina myöhässä

Täsmällisenä suomalaisena on ollut hyvin vaikea sopeutua italialaisten käsitykseen ajasta. Jos tapaaminen on sovittu kuudelta illalla, on parempi, ettei koskaan saavu paikalle silloin ja vielä vähemmän minuutilleen ajoissa. Italialaiset tulevat paikalle todennäköisesti puoli tuntia myöhässä, miksei tunninkin tilanteesta riippuen. Saan usein odotella italialaisia ystäviäni ja näprätä puhelintani, koska he eivät ole koskaan ajoissa.

Voitteko olla vähän tehokkaampia?

Asiat tehdään verkkaisesti ja työssäni joudun usein pyörittelemään silmiäni, koska asioita ei vain yksinkertaisesti tehdä tehokkaasti ja järjestelmällisesti vaan aina vähän sinne päin. Jatkuvaan odotteluun ja epäjärjestelmällisyyteen on hyvä tottua tai muuten saa turhaan kiristellä hermojaan. Kaupan kassalla paikalliset Marcot ja Annalisat vaihtavat päivän kuulumisia kassatädin kanssa ja edellä odottava asiakas saa odottaa tovin pidempään, kun tuotteet liukuvat hihnalla hiljalleen eteenpäin. Kadulla edellä kävelevät laahustavat ja työpaikalla työtehtävät jäävät yhtäkkiä puolitiehen, koska pomo päättää vaihtaa työtehtäväsi kesken kaiken. Ei kannata odottaa asioiden hoituvan vauhdikkaasti ja järjestelmällisesti vaan vetää syvään henkeä ja laskea kymmeneen!

Kuka syö dinnerin yhdeksältä ja aloittaa bileet aamuyöllä?

No italialaiset tietysti! Italialaisilla on tapana venyttää päivää pitkälle iltaan. Illallinen alkaa yleensä vasta myöhään illalla yhdeksältä ja jos lähdetään juhlimaan klubille, bileet alkavat vasta noin yhden tai kahden aikaa yöllä ja jatkuvat aamuun asti. Suomalaisena sitä alkaa väsyttää helposti jo siihen aikaan, kun Italiassa juhlat alkavat. Toisaalta päivällisen syöminen viideltä suomalaiseen tapaan kuulostaa aika erikoiselta tavalta sen jälkeen, kun on tottunut etelän meininkiin.

Muita havaintoja

Tulisia tunteita

Italiassa ollessa olen huomannut, että italialaiset ovat hyvin tunnerikkaita ihmisiä. Tunteita ei peitellä olivat ne sitten positiivisia tai negatiivisia ja ne näytetään vahvasti. Jos jostakin pidetään, se sanotaan kyllä ääneen – ja jos syntyy riita, sen kuulee kauas asti. Yleisesti italialaiset ovat aika iloisia ihmisiä ja he hymyilevät paljon – toisin kuin suomalaiset, jotka pelkäävät hymyn johtavan keskusteluun tuntemattoman ihmisen kanssa.

Yhdessä vai erikseen?

Italialaiset ovat myös yhteisöllisempiä kuin suomalaiset: usein isovanhempia ja muita sukulaisia tavataan paljon säännöllisemmin kuin suomalaisessa kulttuurissa. Yhteisöllistä toimintaa järjestetään paljon naapurustoissa ja naapurit toimivat monille turvaverkkoina, joilta voi kysyä vaikkapa puuttuvaa kahvipakettia keskellä päivää. Ystävät ja ihmissuhdeverkostot saavat ihan erilaisen merkityksen Italiassa, ja yksin oleminen ja yksinäisyys ovat kuin sairauksia, joita kenenkään ei pitäisi kokea. Suomessa taas omaa aikaa arvostetaan ja jopa vaalitaan pattereiden lataamiseksi. Italialaiset lataavat niitä muiden ihmisten seurassa!

Loppusanat

Italia on siis paikka, jossa puhetta ja sosiaalisia menoja riittää, cappuccinoa ei juoda keskipäivän jälkeen ja jossa hiljaisuutta sekä yksinoloa pidetään omituisena. Pohjolasta tuleva suomalainen onkin kuin vaalea kummajainen, jolle voi aluksi olla vaikea sopeutua Italian menoon ja poskisuudelmiin. Loppujen lopuksi suomalainenkin voi tottua tähän aurinkoiseen ja läheisyyttä korostavaan kulttuuriin, mikä yleensä vaatii vähän aikaa tai pari lasillista viiniä.

Kiitos, kun luit tämän postauksen – toivottavasti se antaa teille kaikille vähän näkökulmaa Suomen ja Italian kulttuurieroista. Kiitos ja näkemisiin!

Grazie e ci vediamo!

Lähteet

Gerlander, Maija ja Poutiainen, Saila 2009. Puhe sosiaalisena toiminta. Teoksessa Olli Aaltonen & Reijo Aulanko & Antti Iivonen & Anu Klippi & Martti Vainio (toim.).  Puhuva ihminen: puhetieteiden perusteet. Helsinki: Otava