Kulttuurituottaja
Belinda Nieminen Viestinnän kurssi
Olen toisen
vuoden kulttuurituotannon opiskelija Humanistisesta ammattikorkeakoulusta ja
olen työni vuoksi asunut kolmasosan vuodesta Italiassa, Milanossa viimeiset
neljä vuotta. Italia on lähellä sydäntäni, ei vain pelkästään sen takia, että
siellä on parempi sää kuin Suomessa ja koska siellä valmistetaan maistuvia
pasta-annoksia, vaan myös siksi, että saan päivittäin todistaa mitä
hauskempia tilanteita paikallisten kanssa. Vaikka me suomalaiset ja
italialaiset olemme molemmat kotoisin Euroopasta, on pakko myöntää, että Pohjolan
ja etelän asukkien välillä on eroa kuin yöllä ja päivällä. Millaisia
kulttuurieroja välillämme sitten onkaan?
Viestintä
Viestintä on
ihmisten välistä kommunikaatiota, joka tapahtuu lähettäjältä vastaanottajalle.
Tyypillinen viestintätilanne tapahtuu Suomessa yleensä niin, että vähäsanainen
suomalainen varovaisesti vilkaisee vastaantulevaa tuttuaan sanaakaan
sanomatta – ehkä ystävän tullessa vastaan sanoo varovaisen hei. Suomalaiset
eivät harrasta smalltalkia tuntemattomien kanssa, koska mitäpä sitä aikaa
ja energiaa tuhlaamaan vieraisiin ihmisiin. Italiassa taas sanotaan ciao
eli terve jokaiselle vastaantulevalle tutulle, puolitutulle, naapurille
ja jopa heidän sukulaisille tai ihan tuntemattomille ihmisille,
esimerkiksi lenkkipoluilla ja asuinyhtiöissä. Italialaiset pitävät puhumisesta
ja jos suomalainen on heidän seurassaan pitkään hiljaa, tulee joku
todennäköisesti kysyneeksi ”Tutto bene?” eli ”Onko kaikki hyvin?”
Mitä tulee tervehtimiseen,
suomalaisen matkustajan on hyvä varautua poskisuudelmiin (baci) kättelemisen
sijaan. Niitä harrastetaan tervehtiessä ystäviä, sukulaisia tai uusia
tuttavuuksia – ja myös lähtiessä. Muiskauttelu voi tuntua jännittävältä
kosketusaroille suomalaisille, mutta kyllä siihen lopulta tottuu.
Vuorovaikutus
Vuorovaikutus
on toimintaa, jossa ihmiset yhdessä tuottavat, jakavat ja tulkitsevat
merkityksiä (Gerlander & Poutiainen 2009, 82). Italialaiset pitävät
vuorovaikuttamisesta – ehkä vähän liikaakin. Heillä on tapana nimittäin
tulla hyvinkin lähelle ja jakaa kosketuksia herkästi. Ei ole epätyypillistä
italialaisille esimerkiksi seistä lähellä tuntemattomia ihmisiä vaikkapa
kassajonossa, vinkata silmää puolivahingossa tai tulla
yllätysvierailulle kotiin. Suomalainen pelästyisi vastaavanlaisissa tilanteissa
nopeasti ja tuntisi olonsa epämukavaksi, sillä onhan oman tilan ja
yksityisyyden kunnioittaminen kaikista tärkeintä!
Käsiliikkeet
hallussa
Italialaisilla
on myös tapana puhua kovaan ääneen, jopa aggressiivisesti ja runsaasti käsillä elehtien
– joskus vaikuttaen siltä, että osapuolilla on pahempikin väittely meneillään.
Yleensä kyseessä on kuitenkin vain normaali keskustelu italialaisten välillä.
Suomalaiset tuntuvat kummallisen rauhallisilta ja hiljaisilta sen jälkeen, kun
on viettänyt aikaa italialaisten kanssa.
Ruoka
Italialaiset
ovat hyvin ylpeitä keittiöstään – niin ylpeitä nimittäin, että heidän mielestänsä
se on maailman paras. Italialaiset myös rakastavat syömistä, tai no, ei
niin syömistä, mutta sosiaalisten menojen liittämistä ruoan ja juoman
äärelle. Aamupala ei ole kuitenkaan niin tärkeä juttu, ehkä pieni biscottino
eli pikkukeksi ja espressokahvi päivän käynnistämiseksi. Italialaiset
lounastavat sen sijaan usein yhdessä vähintään pitkän tunnin viinilasin
äärellä työkavereidensa kanssa, lähtevät aperitiiville eli
drinkeille ja snackseille seitsemältä ja sen jälkeen vielä dinnerille
yhdeksältä. Yhtäkkiä ruoan ja juoman äärellä onkin kulunut koko ilta ja
keskustelulle ei tule loppua, koska ruoan äärellä on puhuttu monta tuntia
päivän kuulumisia, uusia juoruja sekä mitä sitä seuraavana päivänä tapahtuu.
Näitä aperitiiveja ja dinnereitä tapahtuu kaiken lisäksi monta kertaa viikossa
päivästä riippumatta. Tämähän on suomalaisen kauhistus, koska ruokahan kuuluu
syödä hiljaa, yksin ja mahdollisimman nopeasti, jonka jälkeen käydään ehkä puolen
tunnin keskustelu ja sitten onkin aika lähteä tekemään jo omia iltajuttuja.
Onko
pakko olla muiden kanssa?
Italialaiset
eivät syö yksin – jos
menet ravintolaan istumaan yksin, tulee tarjoilija todennäköisesti kysymään,
onko kaikki hyvin tai alkaa hän juttelemaan sinulle niitä näitä varmistaen, ettet
koe oloasi yksinäiseksi. Ai niin, äläkä tee sitä virhettä, että lähdet keskipäivällä
kahvilaan toiveissasi opiskella tai tehdä töitä siellä omassa hiljaisuudessa
etänä – ei sellaista hiljaista kahvilaa ole olemassa siihen aikaan eikä kyllä
muutenkaan.
Un
cappuccino, per favore!
Muistathan
myös, että cappuccinoa ei saa juoda lounasajan jälkeen eikä kahvia
missään nimessä ottaa pöytään samaan aikaan ruoan kanssa. Todennäköisesti saat
vain kummastuneita katseita tai tyhmän turistin leiman. Äläkä missään nimessä
sano coffee halutessasi suomalaisten suosimaa suodatinkahvia, koska
italialaisille kahvi tarkoittaa vahvaa espressoshottia. Voit sanoa caffè
americano mikäli vesilitku miellyttää espresson sijaan.
Ajan
käsite
Aina
myöhässä
Täsmällisenä
suomalaisena on ollut hyvin vaikea sopeutua italialaisten käsitykseen ajasta.
Jos tapaaminen on sovittu kuudelta illalla, on parempi, ettei koskaan saavu
paikalle silloin ja vielä vähemmän minuutilleen ajoissa. Italialaiset
tulevat paikalle todennäköisesti puoli tuntia myöhässä, miksei tunninkin
tilanteesta riippuen. Saan usein odotella italialaisia ystäviäni ja näprätä
puhelintani, koska he eivät ole koskaan ajoissa.
Voitteko
olla vähän tehokkaampia?
Asiat
tehdään verkkaisesti
ja työssäni joudun usein pyörittelemään silmiäni, koska asioita ei vain
yksinkertaisesti tehdä tehokkaasti ja järjestelmällisesti vaan aina vähän sinne
päin. Jatkuvaan odotteluun ja epäjärjestelmällisyyteen on hyvä tottua
tai muuten saa turhaan kiristellä hermojaan. Kaupan kassalla paikalliset Marcot
ja Annalisat vaihtavat päivän kuulumisia kassatädin kanssa ja edellä odottava
asiakas saa odottaa tovin pidempään, kun tuotteet liukuvat hihnalla hiljalleen eteenpäin.
Kadulla edellä kävelevät laahustavat ja työpaikalla työtehtävät jäävät yhtäkkiä
puolitiehen, koska pomo päättää vaihtaa työtehtäväsi kesken kaiken. Ei kannata
odottaa asioiden hoituvan vauhdikkaasti ja järjestelmällisesti vaan vetää syvään
henkeä ja laskea kymmeneen!
Kuka syö
dinnerin yhdeksältä ja aloittaa bileet aamuyöllä?
No
italialaiset tietysti! Italialaisilla on tapana venyttää päivää pitkälle
iltaan. Illallinen alkaa yleensä vasta myöhään illalla yhdeksältä ja jos
lähdetään juhlimaan klubille, bileet alkavat vasta noin yhden tai kahden aikaa
yöllä ja jatkuvat aamuun asti. Suomalaisena sitä alkaa väsyttää helposti jo
siihen aikaan, kun Italiassa juhlat alkavat. Toisaalta päivällisen syöminen
viideltä suomalaiseen tapaan kuulostaa aika erikoiselta tavalta sen jälkeen,
kun on tottunut etelän meininkiin.
Muita
havaintoja
Tulisia
tunteita
Italiassa
ollessa olen huomannut, että italialaiset ovat hyvin tunnerikkaita ihmisiä.
Tunteita ei peitellä olivat ne sitten positiivisia tai negatiivisia ja ne
näytetään vahvasti. Jos jostakin pidetään, se sanotaan kyllä ääneen – ja jos syntyy
riita, sen kuulee kauas asti. Yleisesti italialaiset ovat aika iloisia ihmisiä
ja he hymyilevät paljon – toisin kuin suomalaiset, jotka pelkäävät hymyn johtavan
keskusteluun tuntemattoman ihmisen kanssa.
Yhdessä
vai erikseen?
Italialaiset
ovat myös yhteisöllisempiä kuin suomalaiset: usein isovanhempia ja muita sukulaisia tavataan
paljon säännöllisemmin kuin suomalaisessa kulttuurissa. Yhteisöllistä toimintaa
järjestetään paljon naapurustoissa ja naapurit toimivat monille turvaverkkoina,
joilta voi kysyä vaikkapa puuttuvaa kahvipakettia keskellä päivää. Ystävät ja
ihmissuhdeverkostot saavat ihan erilaisen merkityksen Italiassa, ja yksin
oleminen ja yksinäisyys ovat kuin sairauksia, joita kenenkään ei pitäisi kokea.
Suomessa taas omaa aikaa arvostetaan ja jopa vaalitaan pattereiden
lataamiseksi. Italialaiset lataavat niitä muiden ihmisten seurassa!
Loppusanat
Italia on
siis paikka, jossa puhetta ja sosiaalisia menoja riittää, cappuccinoa ei juoda
keskipäivän jälkeen ja jossa hiljaisuutta sekä yksinoloa pidetään omituisena. Pohjolasta
tuleva suomalainen onkin kuin vaalea kummajainen, jolle voi aluksi olla
vaikea sopeutua Italian menoon ja poskisuudelmiin. Loppujen lopuksi
suomalainenkin voi tottua tähän aurinkoiseen ja läheisyyttä korostavaan
kulttuuriin, mikä yleensä vaatii vähän aikaa tai pari lasillista viiniä.
Kiitos, kun
luit tämän postauksen – toivottavasti se antaa teille kaikille vähän näkökulmaa
Suomen ja Italian kulttuurieroista. Kiitos ja näkemisiin!
Grazie e
ci vediamo!
Lähteet
Gerlander, Maija ja Poutiainen, Saila 2009. Puhe
sosiaalisena toiminta. Teoksessa Olli Aaltonen & Reijo Aulanko & Antti
Iivonen & Anu Klippi & Martti Vainio (toim.). Puhuva ihminen: puhetieteiden perusteet.
Helsinki: Otava